pentutapaamiset

Järjestän vuosittain kasvateilleni nk. pentutapaamisen. Kasvattieni omistajilta olen saanut näistä tapaamisista pelkästään positiivista palautetta. Muilta tullut palaute on ollut pääosin positiivista, mutta olen saanut myös melkoista kritiikkiä, unohtamatta toisinaan mielestäni epäoikeudenmukaista ja epäasiallista arvostelua.

Ennen kuin länderit pomppivat sydämeeni ja kiertyivät sinne kerälle, olin tutustunut koiramaailmaan jo yli 10 vuoden ajan. Ensimmäinen koirani oli monirotuinen, ensimmäinen rotukoirani oli leonberginkoira, saksanpaimenkoiratkaan eivät ole vieraita. Kun sitten aloitin länderikasvatuksen pyrin keräämään mukaani muista aktiivisesti harrastamistani roduista kaikki ne asiat, joita pidän hyvinä. Yksi näistä mielestäni erinomaisista asioista ovat pentutapaamiset, joita monissa roduissa järjestetään. Saksanpaimenkoirapuolella, ja monissa muissakin rodussa, varsinkin pk-roduissa, kasvattajat järjestävät jopa useamman päivän leirejä kasvateilleen.

Pentutapaaminen on mielestäni kasvattajalle erinomainen tilaisuus nähdä kasvatustyönsä tuloksia, nähdä mitä pennuista on kasvanut niin luonteensa, terveytensä kuin ulkomuotonsakin puolesta. Vaikka omistajan näkemykset ovat todella tärkeitä, niin ne varsin harvoin ovat kovin objektiivisia. Eikä niin ole tarkoituskaan, jokainen koira on omistajalleen toivottavasti se kaikkein paras, kaunein ja ihanin. Kasvattajan on siis tärkeää päästä itse tapaamaan kasvattejaan, jotta hän voi todeta miten hyvin kasvatit vastaavat niitä jalostustavoitteita, joita kasvattaja on itselleen asettanut.

Samalla pentutapaaminen on kasvattien omistajille loistava tilaisuus tavata toisiaan, koiransa sisaruksia perheineen ja tietenkin myös kasvattajaa. Käytännössä olen näiden vuosien kuluessa huomannut, että monelle on todella tärkeää päästä näkemään koiransa sisarukset; siinä sitten vertaillaan hampaiden vaihtumiset, jalannostamiset, ensimmäiset juoksut, temput ja toilailut, tavat ja tottumukset jne. ja huomataan, ettei se oma koira nyt niin outo olekaan, muilla on ihan samoja tapoja.

Kasvattajalle pentutapaaminen on loistava tapa jakaa tietoa ja opastaa kasvattiensa perheitä. Voi esim. tarjota mahdollisuuden tutustua eri harrastuslajeihin tai opastaa koirien koulutuksessa, hoidossa, käsittelyssä jne. Tapaamisessa voidaan yhdessä käsitellä vuoden pitkin esiin tulleita asioita ja kasvattaja voi neuvoa asioissa, jotka kokee tärkeiksi. Tapaaminen ei tietenkään saa sulkea pois henkilökohtaisia kontakteja kasvatin omistajan ja kasvattajan välillä, eihän kaikkia asioita ole tarkoitus käydä isolla joukolla läpi, vaan jokaisella tulee olla mahdollisuus saada apua aina sitä tarvitessaan, ei vain kerran vuodessa.

Tottahan tapaamisen järjestämisessä on oma vaivansa ja se vaatii oman aikansa, eikä kaikilla ehkä ole näitä resursseja. Itse nautin tapaamisten järjestämisestä ja kasvattieni ja näiden perheiden tapaamisesta niin paljon, että en koe tapaamisten järjestämistä rasitteeksi, päinvastoin. Mutta kuten ei muissakaan, niin ei tässäkään asiassa ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa toimia. Antakaamme siis kaikkien kukkien kukkia ja valitkaamme niistä ne meille sopivimmat.