Itsepäiset ja yksinkertaiset


Teksti: Kirsti Forstén, ©Kirsti Forstén
Kirjoitettu vuonna 1999

Ihminen on lemmikkinä melko vaivaton ja hyvinkin hupaisa. Jotkut yksilöt ovat hieman hidasoppisia, toiset taas itsepäisiä, mutta kärsivällisyydellä ja oikealla kohtelulla heistä tulee ihan mukavaa seuraa avarakatseiselle länderille.

Itse olen huomannut, että emännälle (ihmiselleni) on ollut lähes ylivoimaista oppia millainen on minulle mieleinen ruokavalio. Ei kukaan kunnostaan ja ulkonäöstään kiinnostunut länderi syö mitä sattuu. Tiedän kyllä, että tällaisia ”jätejoonaita” löytyy ihan omankin lajin keskuudesta, mutta tuskin rotuni joukosta(?). Vaan takaisin asiaan.

Alun alkaen emäntä syötti minulle samoja papanoita, joita sain jo lapsuuskodissani. Siis sellaisia kuivia, kovia, mauttomia palleroita, jotka eivät oikein minulle maistuneet. Koska emännän mielestä näytin luurangolta, niin hän yritti piristää ruokahaluani lisäämällä papanoiden sekaan piimää ja viiliä. Minä taas en voi sietää happamia (lue mädäntyneitä) maitotuotteita. Raejuusto vielä menettelee ruuan kanssa, tosin syön raejuustoni mieluiten sellaisenaan, mutta piimä...viili... Tuskin emäntä itsekään kumoaisi viilitölkillistä hernekeittonsa sekaan tai kaataisi piimää kahviinsa.

Täytyy myöntää, ettei emännältä yritystä puutu. Erityisesti ennen maailmannäyttelyä (armon vuonna 1998) hän pani parastaan, jotta olisimme päässeet yhteisymmärrykseen mitä tulee painooni ja ruokavaliooni. Minulle tarjottiin jos jonkinlaista papanaa ja purkkimuonaa, raakaa jauhelihaa, koiranmakkaraa ja lenkkimakkaraa, ihmisten omia huttuja ja jopa voita suoraan paketista (tuosta viimemainitusta isäntä oli hieman kade kun kuulemma sai itse vain margariinia). Toki maistelin kaikkea mitä annettiin, mutta pidän linjoistani tarkkaa huolta. Varsinkaan ennen tuollaista suurta kisaa ei auta antaa rasvamakkaroiden ja selluliittien kertyä kehoon.

Kaikenlaista kommervenkkiä emäntä aina yrittää ja odotan mielenkiinnolla mitä milloinkin on ohjelmassa.

Muutama valaiseva esimerkki.
Minua on syötetty kädestä papana kerrallaan. Sain toki jakamatonta huomiota emännältä koko aterian ajan, joten pureskelin hitaasti ja hartaasti jokaista papanaa ennen kuin otin seuraavan. Sitten minut on jätetty ilman ruokaa, että seuraavan kerran maistuisi paremmin. Täytyy sanoa, ettei siinä mitään menetä kun ei söisi kuitenkaan. Onpa ruokani joskus annettu muille esim. Maltti-pojalle, jota en mielelläni kupilleni päästä. Mutta toisaalta, jos itsellä ei ole nälkä, niin annetaan ahneempien syödä.

Emäntä on kysellyt neuvoa yhtäältä ja toisaalta. Tuloksena on suurimmaksi osaksi ollut jo kokeiltuja konsteja: paastoa, kilpailuttamista, muille syöttämistä yms. Saipa emäntä sellaisenkin neuvon, että syötä sille (siis minulle) ranskanleipää ja voita. Kilvan ovat ruuanvalmistajat kehuneet tuotteidensa maittavuutta kun emäntä on udellut, mutta ei ole sitkeydessä länderin voittanutta. Emäntä on pyrkinyt tavoitteeseensa (ylensyöttöön?) myös ulkoilua ja liikuntaa lisäämällä. Kunnolla lenkkeiltyäni voinkin aina syödä vähän rennommin kun tulee kalorit poltettua, vaan liiallisuuksiin ei saa silloinkaan sortua. Joka tapauksessa tällä liikuntareseptillä hyvä kunto, iloinen mieli ja maittava yöuni ovat taatut.

Kuten huomaatte emäntäni on joko erittäin itsepäinen tai ylettömän yksinkertainen, kun ei kehity mihinkään, vaan jauhaa samaa kaavaa. Mutta ihan näin meidän kesken voin kertoa, että rakastan raakaa porkkanaa, suolaisia popcorneja, juustonaksuja, perunalastuja, kissanruokaa, makaronilaatikkoa, raakaa jauhelihaa, ankan kakkaa, juustoja, maksalaatikkoa ja makeita leivonnaisia. Emäntä vaan ei tunnu käsittävän miten niistä laatia terveellinen ruokavalio pienelle länderille.

Maistuvia hetkiä teille kaikille
toivottaa Aasa