arska ja panta

Teksti: Kirsti Forstén, © Kirsti Forstén


Koiran käytöksen muutokset ovat usein salakavalia. Käytös muuttuu vähän kerrastaan ja kun koiransa näkee joka päivä, silmä helposti sokeutuu huomaamaan vähittäistä muutosta. Äkkiä sitä vaan tajuaa, ettei oma Rekku olekaan enää se ”vanha kunnon Rekku”, vaan jotain ihan muuta. Näin kävi meilläkin Arskan kanssa, ehkä osin myös siksi, että on niin helppoa ajatella kaikkien Arskan käytösmuutosten olevan sokeudesta johtuvia…

Jossain vaiheessa ymmärsin, että Arskan käytös alkoi olla sitä luokkaa, että asialle piti tehdä jotain. Äkillisiä kiukutteluja, jatkuvia murinoita jne. Aloitimme luustosta, koska Arska tuntui kävelevän usein selkä köyryssä, peitsaavan mielellään ja aristavan tiettyjä paikkoja selästään. Lisäksi Arskan hermo oli kireämmällä liikunnan jälkeen kuin levossa. Eläinlääkäriin siis. Samalla otettiin verenkuva. Tulos: luusto kunnossa, niin selkä, polvet kuin lonkatkin (harmi kun en tajunnut otattaa samalla vaivalla virallisia kuvia). Verenkuva myös täysin normaali. Eläinlääkäri totesi, että on siinä minulla tervettäkin terveempi koira. Paitsi, etteivät oireet tutkimuksilla loppuneet.

Arska sai kuitenkin eläinlääkäriltä varoiksi särkylääkettä ja sitä kehotettiin kokeilemaan kuuriluontoisesti. Särkylääkkeen kanssa tilanne meni entistä hullummaksi ja erityisesti suht pian särkylääkkeen ottamisen jälkeen Arska oli ihan mahdoton. Seuraavaksi siis epäilimme eläinlääkärin kanssa Arskan vatsaa, vatsakipu kun myös saa koiran köyristämään selkäänsä ja ilmavaivojakin Arskalla usein on sekä sapen oksentelua aina toisinaan. Arska sai ”vatsa-antibiootin” sekä maitohappobakteereja. Tilanne helpotti hieman, muttei kuitenkaan kovin paljoa.

Aikaa kului tovi ja huomasin Arskalla yhdessä etuhampaassa reiän. Kun hammaskiveäkin oli jonkun verran, niin kiikutin Arskan taas kerran eläinlääkäriin: tällä kertaa hammashoitoon. Poika palasi kotio neljä hammasta köyhempänä. Siitä alkoi muutos takaisin ”vanhaksi kunnon Arskaksi”.

Sattumalta (jos nyt sattumaa onkaan) tapasin samoihin aikoihin eläinhierojan. Pyysin, että Nina Paloposki katsoisi Arskan selän läpi. Arskalla eivät olleet nikamat ihan ojennuksessa ja lihakset olivat todella jumissa, takajaloissa ei kuulemma pal veri kiertänyt. Nina hoiti Arskaa kolme kertaa ja siinä vaiheessa Arska alkoi jo olla todella liki sitä iloista Arskaa, jota kaipasin.

Samoihin aikoihin saksanpaimenkoiramme Maltti alkoi ontua toista takajalkaansa. Kävimme eläinlääkärissä ja tuomio oli joko leikkaus tai särkylääkettä lopun ikää. Vanhan painavan koiran polvileikkaus ei nyt ihan ensimmäisenä houkuttanut, joten aloitimme särkylääkkeellä. Se auttoikin mukavasti. Kuultuaan Maltin ongelmasta Nina ehdotti, että kokeilisimme magneettipantaa. Tuumasta toimeen. Tulos: Maltti lopetti ontumisen ja saatoimme lopettaa särkylääkkeen antamisen.

Tuloksesta innostuneena nappasin pannan Maltilta kokeeksi Arskalle. Se vaikutti Arskaan parissa päivässä, mutta Maltti puolestaan alkoi ontua uudelleen. Ostimme siis Arskalle oman pannan.

Arska on jälleen suurimman osan aikaa ”oma vanha itsensä” ja loput kiukuttelut voi ehkä jo laittaa sokeuden piikkiin: tavallista rasittavamman päivän jälkeen on pinna kireellä. Maltti ei onnu edelleenkään, vältimme siis puukon ja särkylääkkeet. Arskalla on kohta taas edessä hammastarkastus, katsotaan montako hammasta ehkä tällä kertaa lähtee. Arskan poistetut hampaat ovat etuhampaita, jotka mitä ilmeisemmin vaurioituvat kun Arska vauhdissa haukkaa ruohoa, leluja, kiviä, milloin mitäkin suuhunsa. Tätä tapaa en ole saanut herralta karsittua, vaan eipä tuolla kohta olekaan enää mitään vaurioituvaa etukalustossaan.

Arosa on melkein koko ikänsä nakertanut toista takajalkaansa. Siihenkin on syytä etsitty milloin mistäkin ja välillä pelätty jo furunkuloosia, allergiaa yms. Antibioottikuureja Arosa on syönyt ainakin pari kappaletta kun tassu on tulehtunut. Hiivanäytteetkin tassusta otettiin. Lopulta Arosa alkoi väistellä ihmisiä kun nämä kumartuivat silittämään. Tämä pisti hälyttimet soimaan, Arosa kun ei koko ikänsä aikana ollut ihmistä väistänyt.

Taluttelin siis kolmannenkin "ongelmani" Ninan hoiviin. Syy piili Arosallakin selässä. Yksi nikama sivusuunnassa "paikoiltaan". Painoi ilmeisesti hermoa. Nyt jalka näyttää jo varsin hyvältä, vielä kun syljestä punaiseksi värjääntyneet karvat vaihtuvat, niin jalka on kuin muutkin jalat.

Olenkin kaiken tämän jälkeen miettinyt jo muutamaan kertaan, että kuinka moni "kiukkuinen" koira onkin kipukoira, kuinka moni itseään nakertava koira onkin kipukoira allergian tai stressin sijaan, kuin moni "arka" koira onkin kipukoira, joka yrittää välttää kipua. Onko jopa joku allergikko oikeasti kipukoira tai voiko "lievä" furunkuloosi ollakin pelkkää kipua.

Kaikki selkäkipu ei näy röntgenkuvissa, kaikkea hammaskipua ei huomaa, vaikka koiran suuhun kurkkaa ja sitten ovat vielä lihaskivut. Eipä siis koiran tarvitse olla mikään raakki, vaikka se jo reagoi kipuun. Ja onko länderi ehkä sitten herkempi saamaan selkävaivoja, se kun rakastaa hyppimistä ja tekee sitä usein myös kylmin lihaksin, se rakastaa räjähtäviä lähtöjä, se rakastaa valtavaa vauhtia, nopeita käännöksiä, äkkisyöksyjä, länderihepuleita jne. Vastaisuudessa ainakin meillä huolletaan koirien selkiä varsin helposti ja heppoisin perustein niin eläinhierojalla kuin energiahoidollakin.


Lisätietoa magneettituotteista saa englantilaisilta sivuilta http://www.ecomagnets.com/ tai sähköpostilla suoraan: Nina Paloposki elainpiste (at) netti.fi.
Jos haluat kysellä enemmän Arskan, Maltin ja Arosan hoitokokemuksista tai haluat tietää enemmän energihoidosta, niin sähköpostilla vastailen lisäkysymyksiin.