ViiviÖ ja Viiviökohtaus

Teksti: Kirsti Forstén, © Kirsti Forstén

Minä olen ViiviÖ, vähän niin kuin VintiÖ, mutten sinne päinkään.

Emäntä istuu usein koneella. Sillon me nelijalat makaillaan rauhassa sohvalla tai lattialla tai miten kukakin, makunsa mukaan. Niin ja lämpötilan ja kaiken sellasen. Emäntä on opettanut meidät huomaamattaan niin hyvin, että kun se sulkee koneensa, niin me lähdetään automaattisesti kohti makkaria, emäntä kun sulkee koneen vasta kun on nukkuma-aika, siis ainakin yleensä. Joskus se kyllä ryhtyykin sen jälkeen kattomaan töllötintä, mutta aika harvoin. Juu ja noi guinealaiset jyrsimet alkaa karjua sapuskaa, emäntä kun yleensä ruokkii ne viimottiseks illalla, sen jälkeen kun on sulkenut aparaattinsa. Jyrsimilläkin on siis aivotoimintaa, täytyy pistää mieleen.

No siis yleensä mä olen ihan rauhallinen pieni koira... mutta sitten joskus mä en halua olla rauhallinen pieni koira. Mä haluan olla huomattava pieni koira. Silloin mä saan ViiviÖkohtauksen. Paras tapa viiviÖidä emäntää on kun se istuu koneella (muuloin se on liian vikkelä). Mä pomppaan sohvalle (siis ellen jo ole siinä), nostan etutassut käsinojalle (emäntä on kyllä sanonut, ettei käsinojilla saa istua, mutta enhän mä istu), työnnän kuonon emännän niskaan tai korvaan ja siitä se lähtee. Lups, lups, lups, hurjaa vauhtia. Samalla kuuluu heiluttaa vielä päätä villisti paikasta toiseen, sillon emäntä ei ehdi väistää.

Toinen hyvä hetki viiviÖinnille on kun isäntä kuorsaa sohvalla. Yleensä mä kyllä kuorsaan sen päässä, mutta jos siis ei kuorsauta. Silloin mä pomppaan isännän pään viereen (ellen siis herää sen päästä) ja lups, lups, lups. Isäntä ehtii vielä vähemmän väistää kun emäntä. Piristävää.

Muitakin tän mun laumani kaksjalkoja mä viiviÖin säännöllisen epäsäännöllisesti. Ruokapöytä on aika hyvä paikka, siitä ne ei pääse niin vaan karkuun kun meillä on sellaset pitkät penkit. Mä loikkaan siihen penkille ja nostan etutassut pöydälle, tosin siinä vaiheessa on oltava salamannopea, koirat kun kuulemma ei saa nostaa käsiään pöydälle, vaikka ihmiset saakin. Sitten kuono naamaan kiinni ja lups, lups, lups joka puolelle, että on etutukkakin ojennuksessa.

Sillon on kanssa sopiva hetki kun porukka tuijottaa töllötintä oikein tiiviisti. Hops soffalle niitten viereen, ellen sitten jo satu siinä olemaan valmiiksi, ja tassut olkapään päälle lups, lups, lups sukkelan vikkelästi hurjaa vauhtia ja joka puolelta.

Vieraat on kanssa aika kivoja viiviÖintikohteita. Ventovieraita mä en viiviÖi, joku raja sentään, mutta vähän tutummat vieraat kyllä. Oikeestaan on ihan sama missä ja milloin vieraita alkaa viiviÖidä, koska ne ei ehdi väistää koskaan ja yleensä ne hämmästyy ja melkeen mykistyy. Joillain kieli vielä sen verta toimiin, että ne kysyy emännältä tai isännältä. "Mikä tolle tuli????". Mut vaikkei ne kysyskään, niin emäntä sanoo: "Se sai vaan taas viiviÖkohtauksen, ei se oo mitään vakavaa".

Minä olen ViiviÖ, vähän niin kuin VintiÖ, mutten sinne päinkään.

ViiviÖ